Kawa - vahingon ilo on paras ilo

Ella täällä moi,

Kampaaja oli laittanut hiukseni (21.7.). Työt alkaisivat vasta parin tunnin kuluttua. Olisi mitä parhain hetki tutustua vähän aika sitten Fredalle avattuun uuteen Kawa-kahvilaan. Kahvila sijaitsee vaarallisella paikalla, vain lyhyen matkaa Temppelinaukion kirkosta. Muistan viime Ravintolapäivänä olleeni ravintolassa aivan Kawan vieressä. Kaikki Ravintolapäivän tietävät käyttivät tietysti sen runsaudet hyödyksi, Kawan olivat sen sijaan vallanneet useat japanilaiset turistit.

Keskeisellä paikalla Kampissa.

Tällä kertaa kahvila oli turistiton, kun astuin sinne sisään. En ollenkaan tiennyt mitä odottaa. Kaiuttimista soi nuorekas musiikki. Tarkoitukseni oli nauttia aamiaista, joten erittäin tasokkaan näköinen salaattipöytä täytyi jättää väliin. Myyjän esittelemät paninit (6€) kuulostivat enemmänkin siltä mitä hain. Eri makuyhdistelmiä oli muutama erilainen. Minä valitsin numeron kaksi: avokado, mozzarella ja aurinkokuivattu tomaatti. Myyjä otti tilaukseni hymyllä vastaan ja kertoi, että panini tuotaisiin pöytään.

Otin lasin virkistävää vettä ja siirryin istumaan ikkunan edessä olevaan baaritiskimäiseen pöytään. Niistä tykkään. Seuratessaan kadun menoa, on melkein ulkona, vaikka onkin sisällä. Vaikka olisihan tarjolla ollut muutama ulkopöytäkin. Nousin paikaltani vielä kertaalleen pois ja hain seurakseni iltapäivälehden.

Mukavat tuolit on osa onnistunutta kahvilahetkeä.

Lehti alkoi monen sivun jutulla Batman-ampujasta, jatkui narsisteilla ja päättyi sarjakuviin. En ole kovin nopea lukija, mutta olin edennyt kannesta kanteen, eikä paninia näkynyt missään. Katsoin kuitista, että aikaa tilauksesta oli kulunut jo puoli tuntia. Juuri kun olin nousemassa tiedustelemaan asiaa, myyjän katse sattui kohtaamaan minun katseeni kanssa ja hän ymmärsi mistä oli kyse. Kauhu silmissään hän myönsi, että minut oli unohdettu. Syynä oli kymmenpäinen turistilauma, joka oli tullut juuri minun jälkeeni. Tällä kertaa espanjalaisia. En voinut muuta kuin sanoa, ettei minua haitannut ollenkaan.

Erehdyksen huomattuaan paninini valmistui pikavauhtia. Se näytti mitäänsanomattomalta, niin kuin kyseinen leipä yleensä näyttää, mutta oli rehellisesti todella hyvää. Rapea leipä ja kunnon raaka-aineet tuoreen pinaatin kera katosivat suuhuni alta aikayksikön (toim.huom. edes kuvaa ei ehtinyt ottaa). Kahvilan vahingon takia sain valita itselleni tiskistä minkä tahansa jälkiruoan. Tulin siitä erittäin iloiseksi. Tämä on sitä asiakaspalvelua. Luulenpa, että käyntini oli erehdyksen takia jopa parempi kuin ilman sitä.

Panini meni parempiin suihin.

Jälkiruoaksi valitsin luomu raparperipiirakan, jonka rinnalle tuli vaniljajäätelöpallo (4€). Maha täynnä kiitin kovasti ja poistuin kohti rautatientoria tarkoituksenani palata pian uudestaan.

Kotitekoinen luomu raparperipiirakka.

Bembölen kahvitupa - hölmöläisten touhua

Ella täällä moi,

Hölmöläiset halusivat rakentaa talon. He rakensivat talon ilman ikkunoita. Hankkiakseen taloon valoa hölmöläiset alkoivat kantaa pimeyttä ulos säkeissä. Viisas Matti hakkasi ikkunan seinään. Sitten he päättivät hankkia enemmän valoa taloon ja tekivät niin suuret ikkunat, että talo hajosi.

Bemböleläisilläkin on ollut hyvä idea kahvituvasta, mutta sen toteuttaminen on jäänyt puolitiehen.

Bemböle (suomeksi Hölmölä) on vanha kylä Espoon keskellä. Sen kuuluisa maamerkki on Bembölen kahvitupa, joka on erityisesti motoristien ja pyöräilijöiden suosiossa. Minä saavuin kuitenkin paikalle autolla isän ja äidin kanssa (6.7.). Autoteiden keskellä kohoaa idyllinen hirsitalo kaksikko, punamullalla maalattuna. Odotukset ovat korkealla. Tästä aamiaisesta saattaa tulla mieleenpainuva.

Punainen tupa ja..kelmusämpylät.

Kurkkaamme päärakennuksen ovesta sisään. Ja voi ei. Oviaukolle asti paistaa tiskin kelmuun käärityt sämpylät. Makeatkin näyttävät raakapakasteilta. Hamuilemme kaikki ympärillemme, josko kuitenkin löytyisi jokin pelastava pulla. Lounaslistan jälkiruoissa on tarjolla köyhiä ritareita (3€). Vaikka onkin vasta aamiaisaika, luvataan ne meille valmistaa.

Isi ja Äiti ottavat kahvit (1,70€), minä pillimehun (1,50€) ja siirrymme ulkopöytiin odottamaan. Pidämme sormet ristissä hyvin valmistetuille ritareille. Aurinko menee pilveen ja tuuli yltyy. On vähän kylmä. Tarjoilija kantaa tarjotinta meitä kohti. Ja voi ei. Olisi ollut niin helppoa pystyä parempaan. Köyhät ritarit on valmistettu paahtoleivästä. Päällä on halpaa mansikkahilloa ja jäätelöä. Leivät ovat hieman palaneet. 

Santsikuppi 50 senttiä.

Leipä näyttää suoraan pussista tulleelta, mutta palanut keskusta todistaa toisin.

Positiivista ovat hinnat. Halvempaa saa hakea. Mutta maksaisimme mielellämme vähän enemmän, jos laatu olisi kohdallaan. On hölmöä omistaa ulkoisesti niin ihana kahvila ja sitten tuotteiden suhteen mennä siitä, mistä aita on matalin. Unohtaa ikkunat talosta. Joku viisas voisi parantaa tuotteiden laatua. Tuskin suosio kuitenkaan hajottaisi taloa. Päinvastoin.

Saamme kuitenkin mahamme täyteen jatkaaksemme matkaa. Tämän artikkelin mukaan kaikki tiet vievät Bemböleen. Kaikki tiet vievät myös sieltä pois.