Cafe Truffel - kadonneen asiakaspalvelun metsästys

Sofia täällä heipä hei,

Tällä viikolla menimme luotto-kahvitteluystäväni Mirjamin kanssa taas testaamaan uutta kahvilaa. Ehdin iltapäivällä tutkia netistä Helsingin kahvilatarjontaa ja päädyin Cafe Truffeliin, jossa oli tarjolla sekä pientä syötävää että halvat kahvit. Töölöön siis!

Cafe Truffel on hauskasti lisännyt nimensä alle "Sushi & Antisushi." Mielenkiinnolla odotin siis näkeväni ruokalistan. Kun kahvilaan tuli sisään, oli edessämme heti tiski, jossa piti tehdä tilauksemme. Kahvilan emäntä tuli asiakkaiden kanssa juttelemasta tiskin taakse ja katsoi meitä odottavasti. Niinpä jouduimme nopeasti painostuksen alla tekemään valintamme. Minä päädyin Key lime -juustokakkupalaan (4,5e) ja cappuccinoon (2,7). Mirjami taas otti lämpimän halloumisalaatin (9,5e). Maksettuamme myyjä tokaisi, että tarjoilut tuodaan pöytään. Menimme sivummalla olevaan huoneeseen, missä oli meidän lisäksemme yksinäinen mies kuuntelemassa meidän juorujamme lukemassa iltalehteä.

Mirjamin salaatti

Juustokakkua

Tarjottavat tuotiin pöytään melko nopeasti. Mirjamin salaatti näytti ihanan runsaalta: siinä oli paljon erilaisia salaatinlehtiä, artisokan sydämiä, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja, yrttinen salaattikastike ja tietysti paljon halloumia. Mirjami piti salaatista, mutta kuulemma se oli myös runsassuolainen, ja kun sitä aloimme miettimään, niin sen kaikissa komponenteissa oli kyllä paljon suolaa. Minun juustokakkupalanikin oli reilun kokoinen. Se oli tosi täyttävä, söin sitä yhtä pitkään kuin Mirjami salaattiaan, enkä saanut sitä loppuun asti. Kahvi oli tosiaan halpa erikoiskahviksi, mutta ehkä se oli jotenkin vähän laihan makuinen.

Vaikka ruoat olivat hyviä, emme silti olleet vakuuttuneita kahvilasta. Palvelu oli periaatteessa oppikirjasta: kahvilan emäntä, ja myöhemmin näkemämme isäntä, toistivat ystävällisiä lauseita ja tarjoilu toimi nopeasti ja hyvin, mutta hymystä ei näkynyt pilkahdustakaan, eikä meitä palveltu ollenkaan yksiköinä. Tuntui, että olimme välttämätön paha. Sisustus ei myöskään ollut ollenkaan makuuni ja huoneet oli sisustettu kolkosti.

En siis lähtisi hakemaan keskustan hintoihin verrattuna halpaa kahvia Töölöstä ainakaan tähän osoitteeseen. Tarjottavissa ei ollut suurempaa vikaa, mutta mikään muu ei sitten toiminutkaan.

Moko - silmänruokaa minun makuuni

Ella täällä moi,

Viime kesänä kirjoittelin teille eri brunsseista, joita kiertelin juuri ylioppilaaksi tulleiden ystävieni kanssa. Mokon brunssi oli yksi listalla olleista. Nyt kymmenen kuukautta jälkeenpäin huomaan, ettemme koskaan ehtineet sitä nauttimaan. Joskus yhteisen ajan löytäminen on surullisen vaikeaa tai joskus sitä ei edes halua löytää.

Täytyy olla tarkkana, ettei kävele Mokon ohi.

Hildan ei ollut tarkoitus olla brunssiseuralaiseni, mutta viime viikon perjantaina (16.3.) hän oli kahvitteluystäväni kauan odotetussa Mokossa. Itse asiassa seuran valinta ei olisi voinut olla parempi, koska aikoinaan Hilda oli se, joka kertoi minulle Mokosta ensimmäisen kerran. Silloin piipahdin ainoastaan myymälän puolella, mutta muistan kuinka innoissani olin. Mokosta lähetetty viesti Hildalle meni jotakuinkin näin: ''Kiitos kun näytit minulle maanpäällisen taivaan.''

Jos jonkinmoista purnukkaa.

 
Alkuperäinen Moko sijaitsee Punavuoressa Perämiehenkadulla. Siihen kuuluu sisustusmyymälä ja kahvila. Myymälä on taivaallinen. Jokainen siellä oleva esine on taideteos ja myös taideteoksen arvoinen. Sieltä löytyy kaikkea sohvista piironkeihin ja vaatteista saippuoihin. Värit käyvät läpi intialaisten mausteiden eri sävyt. Kahvila on ihan teollisuusrakennuksen perällä. Se jatkaa samaa herkullista sisustustyyliä.

Värien loisto.

Haluaisin päättää tämän kirjoituksen tähän, jottei kupla särkyisi.

Joudun kuitenkin toteamaan, ettei kahvilan tarjoilut saaneet minua enää yhtä innostuneeksi. Hilda olisi halunnut lounasta, mutta se oli juuri loppunut. Tarjoilija ei ehdottanut sen sijaan esimerkiksi salaattia. Hilda päätyi kolmen eri muffinssilaadun joukosta sulkaamuffinssiin (2,70€). Minä olisin halunnut paikan päällä tehdyn smoothien. Ne olivat loppu vitriinistä, eikä uusia voinut tehdä, koska aineksia ei ollut. Vaihtoehdoksi tarjottiin valmis-smoothieta lasipurkissa. Söin makeannälkääni omenapiirakan vaniljakastikkeella (3,50€).

Kuivahko muffinssi.

Haluan uskoa, että edes vanilja astike oli tehty itse.

Missä olivat lähiruoka ja luomu? Entä oman uunin tuotokset? Jostain syystä odotin valikoiman perustuvan edellä mainittuihin. En minä sillä, syöminkimme olivat IHAN hyviä, mutta idyllini särkyi.
Asiakkaat vaihtuivat tasaiseen tahtiin. Enimmäkseen taisi olla lähiyritysten edustajia lounaalla...joka oli siis jo päättynyt.

Ennen kuin jätimme Mokon, kiersimme vielä myymälän viimeistä nurkkaa myöten. Se oli ihana, mutta en tiedä koska palaan.

Tämän kirjoituksen myötä jään lukulomalle toukokuun alkuun asti. Minimoidakseni stressini, en lupaa päivitellä sinä aikana. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka paljon mielummin sitä kirjoittaa tänne kuin avaa pääsykoekirjan.

Tin tin tango - lukijaäänestyksen suosikki

Ella täällä hei,

Viime kuussa annoimme teille lukijoille mahdollisuuden vaikuttaa, missä kahvilassa vierailemme Sofian kanssa seuraavaksi yhdessä. Vaihtoehtoina olivat Villipuutarha, Esplanad, Tin tin tango ja mbar. Villipuutarha tuli hopealle (33%), mutta selkeän ykkössijan vei Tin tin tango (66%). Mielestäni äänestyksen tulos kertoo hyvin paljon lukijoistamme. Kallis ja sivistynyt Esplanad ei saanut yhtään ääntä, mutta ei myöskään sen täydellinen vastakohta, mbar. Mbar on rento ja meneviä ihmisiä puoleensa vetävä baarimainen kahvila. Molemmat ovat ydinkeskustassa. Villipuutarha ja Tin tin tango ovat jotain siltä väliltä. Ne molemmat ovat paikallisia lähialueen tyylin omaavia kahviloita. Villipuutarha kertoo Kallion tarinaa ja Tin tin tangon tarina taas tulee tässä:

Hyvin pitkään olimme molemmat Sofian kanssa halunneet käydä tässä paljon puhutussa Töölöntorin pesulanakin tunnetussa kahvilassa. Odotukset olivat korkealla. Bussista poistuessani olin kuvitellut näkeväni torin toisella laidalla kahvilan nimen kirjoitettuna punaisin kaunokirjaimin, mutta nimi olikin metsän vihreällä ja fonttina jokin vielä Times New Romania kamalampi. Enää en tiennytkään mitä odotin.

Lämmitetty terassi veti ihmisiä.

Yhdessä Sofian kanssa astuimme lasitetulle terasille, jossa oli ovi sisälle. Huomasimme kuitenkin ovessa olevan viitan ja pyynnön käyttää kauempana olevaa ovea. Rehteinä suomalaisina tottelimme käskyä, ja myöhemmin selvisikin miksi näin oli hyvä. Menimme suoraan tiskille tutkimaan valikoimaa. Hinnat muistuttivat, että olimme Töölössä, valitettavasti. Suolainen piirakka maksoi yli kuusi euroa! Pöyristyttävää. Päädyimme johonkin halvempaan. Sofialle suodatinkahvi (2,20€) ja sukaakeksi (2€), minulle tee (2,20€) ja croissant (2,40€). Kassaneiti ilmeisesti oletti jokaisen asiakkaan olevan kanta-asiakas, koska ei kertonut meille, että juomat voimme ottaa viereiseltä pöydältä itse. Palvelutilanne loppui juurikin siihen kun otin korttini sirulaitteesta.

Miltähän maistuisi todella hyvä croissantti?

Saimme hyvän pöydän seinänvierestä, tai näin ainakin luulin. Tuolini oli tuon ''kielletyn oven'' vieressä. Valitettavasti taisimme olla Sofian kanssa ainoat, jotka noudattivat pyyntöä käyttää kauempana olevaa ovea. Ovesta meni ihmisiä koko ajan ja viima tuntui munuaisissani asti. Toki olisin voinut siirtyä pöydässämme olevaan kolmanteen tuoliin kauemmaksi ovesta, mutta jostain syystä halusin lietsoa kahvilan virhettä. Muuten kahvihetki sujui hyvin. Suuri plussa tuli Althaus-merkkisestä teestä. Ne on mun lemppareita! Croissant oli croissant ja Sofian keksi hyvä, muttei kahden euron arvoinen.

Sisustus oli kodikas.

Vaikka tein tutkimusmatkan kahvilan sokkeloihin, en löytänyt pesukoneita mistään. Ne olisivat tuoneet persoonallisuutta kahvilaan. Sen sijaan bongasimme kultaisen laatan seinältä. Se oli ilmeisestikin kunnianosoitus jollekin entiselle vakioasiakkaalle. Muistan miehen kuolinvuodeksi 1999. Nettisivuilta luin kahvilan avanneen ovensa vasta 1994, joka oli pettymys. Ei laatan mies siis kovin montaa vuotta kahvilan penkkiä edes ehtinyt kuluttaa.

No joo.. Valitettavasti odotuksemme kahvilasta eivät siis täyttyneet. Mielenkiintoisinta tässä oli se, kun kerroin kavereilleni pettyneeni Tin tin tangoon, he eivät olleet yllättyneitä. Viimeisen miinuksen kokemuksellemme toi ruuhka, jonka takia meidän täytyi vapauttaa pöytämme ja matka keskustaan, koska kahvilan läheltä ei löytynyt mitään ''jatkopaikkaa''.

Eat & Joy - Muu-maitobaari

Sofia täällä heips!

Viime viikolla tapasimme Mirjamin kanssa Kluuvin kulmalla. Koska ilma oli niin kylmä, päädyimme Kluuvin Eat & Joy Maatilatorin Muu-maitobaariin. Olen ennenkin nopeasti maininnut Maatilatorin, mutta nyt ensimmäistä kertaa pysähdyimme maitobaariin.

Maitobaari

Koska meillä oli kylmä, päädyimme molemmat suomalaiseen yrttiteehen. Otimme mauksi Isännän iltateen (3e), jossa on maitohorsman, vadelman, sitruunamelissan ja mesiangervon lehtiä, kukkia puhtaasta suomalaisesta luonnosta sekä inkivääriä. Lisäksi Mirjami otti suklaacookien. Teehemme saimme tiskin vierestä valita suomalaista hunajaa, valikoimassa oli todella montaa eri laatua.

Mirjamin tee ja cookie

Valmis yrttitee

Siirryimme sivussa olevaan pöytään ja odotimme viisi minuuttia teen hautumista, ja sitten pääsimme maistamaan. Tee oli mielestäni yllättävän hyvää. Olen itse ennemmin mustien teelaatujen ystävä, vihreä tee ei yleensä putoa. Yrttitee vasta jännittikin, mutta mielestäni maku oli oikein hyvä. Lisäksi pöydässä oli ilmaisia marmeladeja, joita sai napostella teen ohessa. Vaikka maku olikin vähän outo, (emme oikein hahmottaneet, mikä maku niiden olisi kuulunut olla), tuli niitä kuitenkin syötyä muutama.

Marmeladit

Maitobaarissa kävi asiakkaita lounaalla ja pikaisella kahvilla. Me Mirjamin kanssa taisimme istua pisimpään. Seurasimme, kuinka palvelu oli ystävällistä kaikilla tiskeillä. Myyjät selvästi olivat valmiita rupattelemaan asiakkaiden kanssa, eivätkä vain palvelleet mekaanisesti asiakasta toisen perään. Koska kahvila on kaupan keskellä, ei se ole ehkä viihtyisin hengailupaikka, mutta tuotteet ovat suomalaisia ja myyjät ovat valmiita kertomaan tuotteiden taustoja ja tarinoita, joten sen takia kannattaa käydä ainakin putiikin puolella katsastamassa tuotevalikoimaa.

Théhuone - harvoin tee on niin hyvää

Ella täällä moi,

Kai kahvila-blogissa voi esitellä yhden teehuoneenkin? Nyt-liitteessä oli joulukuussa arvosteltu kolme Helsingin teehuonetta ja se sai makunystyräni kihelmöimään. Vaikka tykkäänkin käydä kahviloissa yksin, niin en halunnut astua näin vieraalle maalle ilman tukijoukkoja. Salla tuli onneksi seurakseni (pe 10.2.) lähes suoraan Hollannista.

The Ounce oli minulle ennestään tuttu kauppana. Kävin ostamassa sieltä vähän joululahjoja. Kokemus oli erittäin positiivinen. Myyjät olivat pukeutuneet teemaan sopivasti ja palvelu oli tasokasta. Yksi teekukka pakattiin ensin pienempään pussiin, johon kirjoitettiin mustekynällä käsin sen nimi ja sitten vielä isompaan pussiin, jonne sujautettiin keitto-ohjeet mukaan. Vaikuttavaa. Halusin kuitenkin kokea jotain ihan uutta, joten suuntasimme Annankadulle Dammers Teehaussiin, joka oli meitä lähinnä. Emme kuitenkaan koskaan astuneet sisälle asti, koska ikkunan läpi välittynyt tunnelma ei ollut houkutteleva. Tilassa näytti olevan vain yksi, hämärä pöytä myyjän valvovan silmän alla. Tämä teehuone on ehkä enemmän suunnattu niille, jotka tietävät mitä haluavat ja ostavat sitten mukaan.

Kolmas vaihtoehtomme oli Théhuone, joka olisi vain pienen kävelymatkan päässä Eerikinkadulla. Halusimme, tai siis minä halusin, tehdä kuitenkin pienen mutkan matkaamme. Muistatteko ohjelman K-70, noin viiden vuoden takaa? Yli 70-vuotiaat vanhukset perustivat kuoron ja lopulta pitivät konsertin isolle yleisölle. Minä olin tuon ohjelman suuri fani ja ehkä tirautin muutaman kyyneleenkin aivan mahtavassa viimeisessä konsertissa. Yksi kuorolaisista oli stadilainen Iris Lampila, joka 37 vuotta sitten perusti laukkukaupan Uudenmaankatu 17:a. Nyt Iriksen on kuitenkin tullut aika sulkea kauppa ja hän myy kaikki ihanat vintage laukkunsa -50%. En minäkään olisi tiennyt tästä, mutta kun luin Töölöläisestä. Menin paikan päälle vain ostaakseni itselleni italialaisen liilan olkalaukun, mutta loppupeleissä Iris shopissa käynnistä tuli mieleenpainuva Iriksen kertomien tarinoiden takia, joita hän jakoi minulle vedet silmissä. Vieläköhän loppuunmyynti on käynnissä?

Pelkistetty tyyli jatkui sisustuksessakin.

Kröhöm. Ja takaisin aiheeseen. Lopulta pääsimme siis Théhuoneen ovelle. Hämmästelimme, ettemme olleet sitä koskaan aikaisemmin huomanneet, vaikka se on avattu siihen jo vuonna 2005. Sisällä oli ruuhka, mutta saimme palvelua ilman odottelua. ''Mitä saisi olla?'', kysyi innokas myyjä. Suut auki jäimme tuijottamaan kymmeniä ellei satoja eri teevaihtoehtoja. Onneksi myyjä ymmärsi ojentaa auttavan kätensä. Hän ehdotteli erilaisia teelaatuja ja toi niitä meille nuuhkittavaksi. Tarjolla oli kaikkea maan ja taivaan väliltä. Lopuksi päädyimme mustaan teehen. Taisi olla luomu reilunkaupan mandariinitee. Otimme sitä yhteiseen teepannuun, joka maksoi 5 euroa. Sen lisäksi Salla otti croissantin marmeladilla (3€).

Valinnan vaikeus.

Juuri sopivasti meille vapautui pöytä, johon menimme odottamaan tarjoiluamme. Teehuoneen tunnelma oli pelkistetty, mutta harmooninen. Itseasiassa heidän nettisivujen avulla pääsee aika oikeanlaiseen tunnelmaan. Tarjoilija kaatoi teen meille valkoisiin kuppeihin, jossa sen oranssi väri tuli korostetusti esille. Teen tuoksu oli erittäin hyvä ja maku vieläkin parempi. Kupillinen oranssia hiveli siis useita aisteja samaan aikaan ja se tuntui hyvältä. Kotona keitetty tee kun on usein tummaa ja kitkerää, luki pussin kyljessä mitä tahansa.

Valkoiset kupit toivat teen oman värin hyvin esille.

Vierustoverimme vaihtuivat nopeaan tahtiin, kun me nautimme kolmatta kuppiamme. Yhdestä pienestä pannullisesta riittää yllättävän paljoon. Useat kävivät myös ostamassa irtoteetä mukaansa. Asiakaskunta koostui lähinnä keski-ikäisistä naisista. Varmasti lähitalojen kotirouvia.

Lopulta meidänkin täytyi vapauttaa paikkamme eteenpäin, mutta ajatuksemme jäivät Théhuoneeseen. Vielä eilenkin kun olin Sallan luona teellä muistelimme kuinka hyvää mandariiniteemme olikaan. Osaisikohan siitä tehdä kotona yhtä hyvää, jos ostaisi mukaan?

Suosittelen!

Huvilan kahvila - et uskoisi olevasi Helsingissä

Ella täällä moi,

Tämä on mielikuvaharjoitus. Laita silmät kiinni ja mieti, mitä tapahtui tasan kuukausi sitten. Silloin oli perjantai 3.2. ja pakkaset olivat kovimmillaan. Ulkona pyrytti. Runebergin päivä olisi ensi viikolla.

Minä ja Hilda olimme ottaneet tehtäväksemme testata Musiikkitalon opiskelijalounaan. Mahtava idea, että voi samalla leikkiä kultturelliä, kun nauttii 2,50-lounasta. Lounasvaihtoehdot olivat ihan tasokkaita. Porokeitto ei tosin ulkonäöllisesti vastannut odotuksia. Soijasuikalepadastani löytyi vain yksi suikale ja Hildan tonnikalapastaa sai ottaa niin vähän, että nälkä tuskin lähti. Onneksi kuukaudessa aika on jo kullannut muistot ja voisin jopa kokeilla lounasta toistamiseen. Pelkkä Musiikkitalo oli jo näkemisen arvoinen sisäpuoleltakin. Katosta roikkuva veistos on oikeasti hieno.

Lounaan jälkeen jälkiruokahammasta alkoi kolottaa. Ilman takia emme halunneet liikkua kovin kauas ja punnitsimme vieressä olevia vaihtoehtojamme. Liiankin lähellä olisi ollut Musiikkitalon oma kahvila, jossa Hilda oli jo kerran aikaisemmin käynyt kääntymässää. Suklaakakkupalanen oli maksanut yli kahdeksan euroa! Halpa lounaamme olisikin ollut enää kaunis muisto. Lisää kritiikkiä kahvilan hinnoista voitte lukea Matti Laitisen blogista. Toinen vaihtoehtomme oli kymmenen metrin päässä oleva Hakasalmen huvilan kahvila, josta Hilda muisti sen ulkopuolella olevan Kahvi 6mk -kyltin. Hintojen täytyisi olla ainakin enemmän inhimilliset. Minun mieleeni tuli Töölöläisen (2/2012) kirjoittama positiivinen juttu huvilan kahvilasta.

Remonttiauto vähän pilaa tunnelmaa.

Ennen tätä vierailua huvila oli minulle täysi mysteeri. Ajaessani siitä ratikalla ohi lähes päivittäin, katseeni on kiinnittynyt vain sen edessä olevaan Helsingin kaupunginmuseon mainostauluun. Muistan vieläkin viime vuoden näyttelyn teeman: Merelle. Ja sama muilla kielillä: Till havs. Out to sea.  Näyttely tuntui kestävän ikuisuuden. Sen sijaan hienot historialliset rakennukset mainoskyltin takana ovat jääneet huomaamatta. Mikä ihmeen Hakasalmen huvila, mietin lukiessani Töölöläistä.

Kun astuu Huvila-aluelle, ei uskoisi olevansa lähes ydinkeskustassa. Mannerheimintien hälinä unohtuu ja siirtyy ajassa parisataa vuotta taaksepäin. Hyvä ettei kuule hevoskärryjen saapuvan. Hakasalmen huvila on edessä siintävä isoin rakennus, joka myös Helsingin kaupunginmuseona tunnetaan. Kahvila on vasemmalla oleva pienempi rakennus. Kun astumme sisään kahvilaan, mummo essu päällä kävelee lähes meitä päin. Oli kuulemma juuri menossa lakaisemaan rappusia, mutta ei nyt sitten voikaan mennä, koska tulimme asiakkaiksi. Kaikki tarjoilu on itse leivottua ja erikoisruokavaliot on otettu hyvin huomioon. Hinnat ovat kohtuulliset, niin kuin olimme odottaneetkin.

Vaikka minkämoista sorttia.

Minun tekee mieli Runebergintorttua (2,50€), koska olen vasta tänä vuonna alkanut pitää niistä. Hilda ottaa porkkanakakkua (4€) ja limua (2,50€). Saamme valita ihan minkä tahansa pöydän tyhjästä kahvilasta. Sisustus vastaa isoäitini kotia. Muistatteko sen Peppi jakson, jossa Peppi menee Tommin ja Annikan äidin teekutsuille, eikä osaa yhtään käyttäytyä? On vähän sellainen olo. Valitsemme mukavimmat penkit ja käymme läpi kaikki ajankohtaisimmat juorut. Runebergintorttu maistuu itsetehdyltä, mikä on hyvä. Hildakin tykkää porkkanakakustaan.

 

Sisustus on sivistyneen vanhanaikainen.

Seuraavien asiakkaiden tullessa kahvilaan alamme olemaan valmiita. Kiitämme kahvilanpitäjää ja poistumme paikalta. En tiedä kenelle suosittelisin kahvilaa... Ehkä tämä olisi hyvä paikka ostaa kotiin viemisiä.