21. kesäkuuta 2011

Fanny - nälkä ei palaa hetkeen

Ella täällä moi,

On aika jatkaa sarjaamme ''Brunssi tuoreen ylioppilaan kanssa''. Aikaisemmin kerroinkin jo, että koska en päässyt ystävieni juhliin haluan tarjota heille lahjaksi brunssit. Viimeksi olin Carlan ja Annikan kanssa Primulassa ja nyt (19.6.) oli vuorossa Sandra ja Fanny. Fanny on siis kahvila Sinebrychoffin- eli koffinpuistossa.

Olimme sopineet Fannyn brunssi-paikaksemme jo aikaisemmin, mutta samana aamuna minulle tuli vielä epävarma tunne, että jos burunssia ei jostain syystä järjestettäisikään kesällä tai se olisikin vain lauantaisin. Avasin äkkiä koneeni ja temppuilevalla netilläni eksyin Hesarin Oma kaupunki -sivustolle, jossa onnekseni kerrottiin, että brunssi järjestettäisiin tänäkin sunnuntaina. Artikkelin viimeinen lause ''Pöytävarausta suositellaan'' sai hymyni kuitenkin hyytymään. Tähänkö se sitten kaatuisi? Otin puhelimen nopeasti kouraani ja näpyttelin Fannyn numeron. Ystävällinen mies vastasi nopeasti. ''Emme ota vastaan pöytävarauksia. Teidän täytyy tulla paikan päälle katsomaan.'' Vastaus oli toisaalta helputus, mutta nyt täytyisi jännittää vielä vähän kauemmin. En halunnut ihanan aamupäivämme alkavan kiertelemällä brunssipaikasta toiseen.

Vähän kahdentoista jälkeen saavuimme Fannyn ovelle. Tupa oli hyvin täysi, mutta onneksemme meille kahdelle löytyi vielä hajapaikat yhden pariskunnan kanssa samasta pöydästä. Isommalla seurueella olisi varmasti ollut vaikeuksia. Myöskin tällä kertaa tilasin brunssimme kuohuvalla (valitettavasti kirpeän kuivalla), jolloin sen hinnaksi tuli 19 euroa. Ilman cavaa hinta olisi ollut 15 euroa. Ero Primulan brunssiin olisi siis vain pari euroa enemmän.

Terassilla oli lokki-vaara.

Heti lautaset saatuamme kävimme käsiksi tarjoiluihin. Ne oli sijoitettu kolmeen eri pöytään, jonka lisäksi vesi ja mehut olivat vielä omassa pöydässään. Tämä järjestely teki ruoan hakemisesta hiukan sokkeloista. Leivät olivat yhdessä pöydässä. Haluan uskoa focazziamaisen leivän oleen paikan päällä tehtyä. Se oli hyvää! Karjalanpiirakat ja croisantit sen sijaan olivat varmasti valmistuotteita. Pääruokapöytä sijoittui salin keskelle. Tarjolla oli mitä erilaisempia salaatteja nuudeleista pähkinä, meloni, hallumi -salaattiin. Tuoreet hedelmät olivat ihania, mutta siivut olivat vähän nirsoilevan ohuita. Valitettavasti pöydän päätti vielä perinteiset munakokkeli ja pekoni. Olihan niitäkin sitten otettava. Toisaalta sitä toivoisi, että ne voisi joskus jättää tarjoilematta. Viimeinen pöytä oli tietysti jälkiruoille. Sattumalta meidän pöytämme oli lähes kiinni jälkiruokapöydässä. Meidän aikana jälkkäri vaihtui neljästi aina edellisen loputtua ja olihan niitä kaikkia maistettava. Hups. Jälkkäreistä lempparini oli Kakku Gallerian vadelma-suklaakakku. Primulaan verrattuna ruokatarjoilu oli kokonaisuudessaan monipuolisempi ja eksoottisempi mielenkiintoisine salaattiyhdistelmineen.

Tarjoilijat saivat olla koko ajan täydentämässä kippoja.

Tunnelma Fannyssä oli hyvin intiimi väenpaljouden vuoksi. Välillä melua oli vähän liiankin paljon, kun joutui korottamaan ääntään muiden asiakkaiden ja musiikin yli. Naapuripöytäkin on nyt varmaan tietoinen elämämme kiemuroista. Myöhemmin väki kuitenkin väheni. Puoli kahden aikaan paikassa oli jo hyvin tilaa ja nostalgisesta musiikistakin pystyi nauttimaan.

Voisiko seinällä olla Audrey Tatou..

Pari tuntia kuluivat ruokia maistelleen nopeasti ja minun aluksi löysä mekkoni ei lopulta enää ollutkaan yhtään löysä. Tuore ylioppilamme oli ainakin omien sanojensa mukaan tyytyväinen aamiaiseensa ja oli halukas kokeilemaan Fannyä uudestaankin. Minullekin jäi paikasta kokonaisuudessaan positiivinen kuva. Luvassa on tämän jälkeen vielä yksi brunssi-verailu ainakin tältä erää.

Minä hiljenen nyt juhannuksen viettoon. Sama meininki jatkuu taas sen jälkeen!

19. kesäkuuta 2011

Torin kahvipaikka - kaikki hyvä muuttuu aikanaan

Ella täällä moi,

Lukiokaverini Netan kanssa emme olleet pitkiin aikoihin kunnolla istuneet alas ja vaihtaneet kuulumisia. Oli aika avata kalenterit ja sopia tori-aamiainen perjantaiksi (17.6.) klo 10.

On niin hyvin valitettavaa, että huipulta tullaan aina alas ennemmin tai myöhemmin. Kauppatorin haukuinkin jo aikaisemmassa  tekstissäni, mutta en päässyt erityisesti mainitsemaan Torin kahvipaikkaa. Minulle ja perheelleni Eromangan tuotteita myyvä koju Kauppatorilla ja heidän sisätiloissa oleva leipomonsa Pohjoisella Makasiinikadulla ovat aina tarjonneet maistuvan aamiaisen silloin, kun olemme sitä kaivanneet. Kolme lihapiirakkaa lihansyöjille ja yksi munkkipossu kasvissyöjälle. Perjantaina kun astelimme Netan kanssa Eromangan kojua kohti, en ollut tunnistaa, mikä se niistä lukuisista olisi kun missään ei lukenut Eromanga. Kyselyni jälkeen merta lähinnä oleva koju paljastui etsimäkseni. Tunsin kuitenkin vanhan perinteen olevan hiipumassa.



Aurinkoinen ilma on torilla ehdoton.

Odotimme hetken, jotta saimme paikat auringosta. Jaoimme pöytämme muutaman muun seurueen kanssa. Vähän sosiaalisuutta Suomeenkin! Tarjoilija tuli heti kysymään, mitä tilaisimme. Minulla oli selvät sävelet: lihapiirakka (3,50e) ja vadelmatrippi (1,50e). Nettakaan ei kauan miettinyt, kun ilmoitti haluavansa samanlaisen annoksen. Muutamaa minuuttia myöhemmin aamupalamme saapui ja maksoimme käteisellä. En ole varma, olisiko paikassa edes käynyt kortti, joten kannattaa varautua siihen että ei.

Lihapiirakka kuin lihapiirakka?

Kuulumiset vaihtuivat molemmin puolin ja lihapiirakat hävisivät mahaan. Eihän ne nyt huonoja olleet, mutta jotenkin kun muistaa niiden olevan maailman parhaita, saattaa odotus jäädä palkitsematta. Varmasti tulen niitä kuitenkin syömään jatkossakin! Kumpikaan meistä ei tilannut kahvia, mutta kuulin pöytämme naisihmisen kehuvan ystävättärelleen kahvin olevan hyvää. Minusta hyvä kahvi antaa paikalle paljon pisteitä. Lokit pysyivät kaukana meistä, vaikka olenkin lukenut lehdestä, että ne ovat käyneet paljon torilla kiusaamassa.

Koska Torin kahvipaikka oli muidenkin kuin meidän aamun suunnitelmissa, emme viitsineet istua paikallamme sen pidempää, vaan teimme tilaa seuraaville. Noustessamme huomasin viereisen kahvilan olevan ihan tyhjillään. Joku siinä Eromagassa siis kiehtoo!

Järkiruuaksi haimme jätskit mäkkäristä ja menimme avaamaan Diana-puisto -kauden. Se on minun lempipuistoni Helsingissä. Puisto sijaitsee kolmikulmassa kympin ja ysin pysäkeiden välissä. Siellä on rauhallista, mutta kuitenkin tuntee olevansa kaupungin ytimessä. Vielä illalla Netan lähdettyä palasin Dianaan lukemaan kesän ensimmäistä pokkariani.

Masabi - sushia suomeksi

(HUOM! Masabi ei sijaitse enää Forumissa. Ainoastaan Sellossa.)

Ella täällä moi,

Aina kahvila-treffien ei tarvitse olla niin perinteiset. Minä ja Elina päätimme maantaina (13.6.) syödä pullan sijasta sushia. Elina ei ollut koskaan aikaisemmin koskenutkaan sushiin ja minäkin luettelin sen yhdeksi inhokki-ruoistani. Sanotaan kuitenkin, että kun sushia syö tarpeeksi monta kertaa, niin siitä alkaa pitää.

Aloitimme sushi-paikkojen vertailun Uudenmaankadun Sushibarista. Heillä oli tuohon aikaan tarjolla lounas, johon ei saanut itse vaikuttaa, vaan menussa oli valmiit lajitelmat (10kpl/10,903 tai 15kpl/14,70e). Kiitimme tarjoiljaa esittelystä ja jatkoimme seuraavaan paikkaan. Tiedän, että sushin yksi ydin on raaka kala, mutta siihen en tule pystymään vielä vähään aikaan, joten tarvitsin kasvispainotteisen menun. Erityisesti minua kiehtoi kananmuna-sushit. Seuraava kohteemme oli Forumin Itamea sushi, jonka oven ulkopuolella oli hyvän kuuloinen tarjous. Sisään astuessamme selvisi kuitenkin tarjouksen olevan vanhentunut eikä nykyinen kampanja ollut yhtään niin hyvä. Kannattaako vanhentunutta kampanjaa enää mainostaa? Emme tahtoneet kuitenkaan luovuttaa! Seuraavana listalla oli Stockmannin Sushi bar. Vitriinin valikoima oli laaja ja olisi ollut mukava päästä valitsemaan oma lajitelmansa, mutta joukosta puuttui juuri se tärkein eli muna-sushi. Myyjä ohjasi meidät Stockmannin Deliin, jossa myytiin valmiita lajitelmia, joissa saattaisi olla etsimääni sushia. Olihan siellä, mutta kompromissiksi joutuisin ostamaan myös kalaa. Matkamme siis jatkui. Epätoivoisina soitimme sushi-asiantuntevalle veljelleni, että mistä saa halpaa, mutta hyvää sushia, ilman kalaa. Hän suositteli meille Fuji Villagea, joka toimii ''all you can eat'' -periaattella. Sushi-harrastuksen aloittelijoina, emme kuitenkaan uskaltaneet lähteä vielä kokeilemaan noin haastavaa paikkaa. Siellä täytyisi sitten ahtaa koko rahan edestä (12,90e). Viimeinen mahdollisuutemme oli Forumin toisessa päässä oleva Masabi, sloganilla Sushia suomeksi.


Täydellinen paikka aloittelijoille. Pehmeä laskeutuminen sushin maailmaan omalla äidinkielellään. Lounastarjous oli erittäin kohtuuhintainen ja siihen kuului joko kala- tai kasvislautanen. Tarjolla oli myös yksittäisiä susheja, muna-sushit mukaanlukien. Elina kokeili rohkeasti kala-lautasta (10kpl/8,60e) ja minä otin kaksi isoa kasvisrullaa ja kaksi muna-sushia, tietysti (yht.6,60e). Annoksemme tulivat ihanilla suomalaisuutta henkivillä puualustoilla. Paikka oli rauhallinen istua ja nauraa puikkojenkäsittely -taidoillemme. Elina piti maistamastaan ja minusta tuli uusi sushi-fani. Piti kai tämäkin vielä nähdä.


Istumapaikkoja oli vain muutamia, mutta sillä hetkellä se ainakin oli tarpeeksi.

Kaunis tarjoilu.

Koko juttuni pointti siis on, että uskaltakaa kokeilla, älkääkä aina tyytykö perinteisiin pullakahveihin, vaikka ihania nekin.

15. kesäkuuta 2011

Viola - luonnonrauhaa Helsingin keskustassa

Heipä hei, Sofia täällä!

Maanantaina 6.6. löydettiin Suskun ja Tiian kanssa sopiva päivä tavata piitkästä aikaa! Suunnaksi otimme Unicafen juhlaravintola Violan. Arkipäivisin Viola toimii lounaskahvilana. Aukioloissa voi olla poikkeuksia yksityistilaisuuksien takia, joten kotisivuilta kannattaa tarkistaa aukioloajat ennenkuin suuntaa Violaan.

Idyllinen puutalo

Tiesimme Violan sijaitsevan sinisessä huvilassa Kaisaniemenrannassa, mutta emme olleet tajunneet sen sijaitsevan Yliopiston kasvitietellisessä puutarhassa. Olikin ihana päästä meiluisasta keskustasta hiljaiseen ja rauhalliseen puutarhaan. Kuten Violan mainoksessa sanotaan, ei uskoisi olevansa Helsingin ydinkeskustassa.

Tarjoilut löytyivät kauniista tilasta

Löysimme kahvilan melko helposti ja kävimme sisällä valitsemassa tarjoilumme. Tiia otti lohipiiraspalan (5e), minä tomaatti-mozzarella focaccian (5e) ja Susku otti pelkän teen (2e). Olin pettynyt hintatasoon, ajatelin tarjoilujen olevan Unicafen hinnoissa, eli vähän alhaisemmat. Edes opiskelijakortista ei ollut hyötyä.

Aurinko paistoi!

Menimme tarjoiluinemme pihalla oleville pöydille ja saimme aurinkoisen paikan. Pikkuhiljaa terassi alkoikin täyttyä. Ruuassa ei ollut valittamista, mutta ei se ollut kyllä kauhean kehuttavaakaan. Suskun tee maistui kuulemma lentokoneen teeltä, joten se ei tehnyt vaikutusta.


Sijainti puutarhassa oli kuitenkin mukava, enkä muista ennen käyneeni siellä. Teimmekin pienen kävelylenkin ja puistossa kasvien keskellä oli ihmisiä piknikillä ja tunnelma oli jopa hieman vastaava kuin Pariisin kasvitieteellisessä puutarhassa Jardin des Plantes'issa, tosin paljon pienemmässä mittakaavassa.

12. kesäkuuta 2011

Neuhaus - frapuccino vihdoinkin Suomessa

Ella täällä moi,

Kesähelteet on pitänyt mut poissa koneelta, mutta se ei tarkoita etteikö mulla olisi teille taas kerrottavaa.

Aloitetaan viikko sitten alkanut sunnuntai-päivä (5.6.) ihan alusta. Heräsin aikaisin ja reippaana tyttönä ajattelin lähteä vähän shoppailemaan ennen kuin kukaan muu ehtii. Astuessani ratikkaan tajusin kuitenkin etteihän ne kaupat ole auki vielä muutamaan tuntiin. Hetken meinasin kääntyä takaisin kotiin tuijottamaan telkkaria, mutta sitten tajusin kuinka ihana olisi lähteä ilman päämäärää vain ihastelmaan rakastamaani Helsinkiä. Ja näin tein. Kymppi vei mut Ylioppilastalon pysäkille. Matkalla olin jo kehitellyt päässäni pientä suunnitelmaa. Haluaisin ehdottmasti mennä testaamaan, millainen olisi lukijamme Rillan bongaama frappé (frapuccinon sukulainen) Neuhausissa. Minähän villiinnyin tähän juomaan USAn matkallani ja etsintäkuulutin sen Suomessa. Kävelin aurinkoista Espaa pitkin Unioninkadulle, jossa Neuhaus minua odottikin...kiinninnäisenä. Ovessa luki, että se avaa kuitenkin jo yhdeltätoista ja siihen oli enää vartti.

Muutkin ihmettelivät kiinninnäistä Nauhausia.


Päätin odottaa kahvilan aukeamista vierailemalla torilla ensimmäsitä kertaa tänä kesänä. Kauppatori oli minulle suuri pettymys. Missä iloiset kalanmyyjät, missä kymmenet vihannesmyyjät, missä suomalaiset mummot ostamassa kesäkeittotarvikkeita? Tori oli täytetty lähestulkoon vain turistiroinalla ja turisteilla. Lieneekö tämä sitten nimenomaan sunnuntain ilmiö, en tiedä, mutta lähdin sieltä hyvin nopeasti pois. Olisin halunnut käydä katsastamassa, millainen meininki kauppahallissa on, mutta se onkin aina sunnuntaisin suljettu. Onneksi kello oli jo muutamaa vaille 11 ja suuntasin takaisin Neuhausin luo. Kahvilassa ei ollut merkkiäkään aukeamisesta. Kiertelin hetken vielä ympäriinsä ja kymmentä yli tila oli edelleen pimeänä. Luovutin ja menin Tuomiokirkon portaille istumaan.


Turistirysä

Vaikka uskonto onkin hyvin kaukana elämänkatsomuksestani minusta kirkot ja varsinkin niiden kellojen soitto on hyvin tunnelmallista. Portailla istui lisäkseni useita turisteja ja yksi suomalainen nuori mies kangaskassi olallaan. Oli rauhoittavaa kuunnella lokkien rääkynää ja turistien iloisia lausahduksia, kun he ottivat kuvia maamerkistämme ja samalla minusta. Kuinkakohan monen ihmisen loma-albumiin oikeasti jouduin? Aika kului nopeasti ja Tuomiokirkon kellot alkoivat pian jymähdellä keskipäivän merkiksi. Oli aika siirtyä shoppailemaan.

Kävellessäni Aleksia pitkin kohti päämäärääni kurkisitin vielä kerraan Neuhausin suuntaan ja se oli vihdoinkin avannut ovensa! Kiiruhdin sisään ja jonoon minua ennen oli jo ehtinyt muutama turisti. Kalliin ja palkitun suklaapuodin habitus oli sottainen. Luulen, että tarjoilija ei ollut ehtinyt kuin avata oven kun asiakkaat olivat jo rynnänneet sisälle. Meitä palvelemassa oli yksi ainoa vanhempi, luultavasti italialaissyntyinen, pappa. Minun vuoroni tultua kerroin haluavani frappén. Mies esitteli, että frappé sisältää tuplaespresson, mutta tarjolla olisi myös mochaccino, jossa on puolet espressoa ja puolet suklaata. Päädyin tarjoilijan suosituksesta mochaccinoon, koska tuplaespresso voisi olla minulle vähän liian iso pala purtavaksi. Hartaudella hän valmisti jäähilekahvini ja lopputulos oli juuri täydellinen kopio Starbucksin frapuccinosta. Jäähileet olisi tosin voinut jättää vähän isommiksi. Hintaa tällä ihanuudella oli valitettavasti komeat 5,20e eli ihan joka päivä en kuitenkaan taida päästä siitä nauttimaan. Suosittelen kuitenkin kaikkia, vaikka edes yhtenä kesän palkkapäivistä, pistäytymään frapuccinolla.



Nam.

4. kesäkuuta 2011

Kaakaopuu - suussa sulavaa sulkaata

Ella täällä moi,

Vähän aika sitten Café Aalto -blogitekekstissä keskustelimme kaakaoista ja lukijamme kehotti meitä kokeilemaan Kaakaopuun ihania kaakaoita. Ja viime maanantaina (30.5.) minä ja Sofiahan mentiin ja testattiin kyseinen kahvila Kampin kauppakeskuksessa. Minä olen joskus aikoja sitten käynyt Kaakaopuussa useammankin kerran, mutta en sen laajennuksen jälkeen ja Sofialle tämä oli ihan ensimmäinen kerta.

Joitakin vuosia sitten sisäterassia ei vielä ollut.

Yhdessä astelimme sisään kahvilan lasiaukosta ja aloimme tutkia kaakaovalikoimaa. Kohtasimme ensimmäisen ongelman: listan sanat olivat meille aivan vieraita. Jouduimme pyytää myyjää tulkkaamaan meille mitä kaakaot oikeastaan sisälsivät. Erittäin ystävällisesti, eikä ollenkaan kyllästyneesti, hän kuitenkin teki meille selkoa uusista sanoista. Lopulta Sofia päätyi Leonidas Café Fondaan (4e), joka oli kahvia pohjallaan maukasta sulanutta suklaata. Minä otin Cacao Mayan (3e), joka oli tiivis annos sulaa tummaa suklaata ja chiliä. Maku oli erittäin tuhti. Sitä lievittämään otin palan Leonidaksen pähkinäsuklaata (1e). Kaakaoiden lisäksi Kaakaopuuhan on kuuluisa Leonidaksen suklaatiskistään. Niitä Sofia on jo Pariisissa maistellutkin.

Pieni ja tulinen sekä perinteinen, mutta yllätyksellinen.

Istuimme pöytään odottamaan juomiemme saapumista. Olimme pahoillamme, että jouduimme tyytymään pieneen sivupöytään vain, koska isot pehmeätuoliset pöydät oli varanneet jo kahvihetkensä lopettaneet yksin istuvat asiakkaat. Toisaalta sivummalla oli rauhallisempaa. Kauppakeskus kun muuten on niin rauhaton paikka. Keskustellessamme Sofia totesi, että jonotushetki oli tuntunut hänestä stressaavalta, kun kaikki pakkautuivat pieneen tilaan, eikä ollut varma pääsisikö tilaamaan omalla vuorollaan. Olen tästä samaa mieltä. Selkeämpi jonotussysteempi tekisi tilanteesta helpomman.

Vain pienen odottelun jälkeen kaakaomme ja suklaani saapuivat pöytään. Oikeastaan ihanaa, ettei niiden valmistumista tarvinnut jäädä odottamaan tiskin viereen. Tilaamiemme tuotteiden joukossa tarjoilijalla toi mukanaan myös kaksi ylimääräistä valkosuklaa ''nappia''. Ehdin jo selitää hänelle, ettemme me tilanneet enempää suklaata, kunnes myyjä kertoi, että saamme ne kaupan päälle. Meistä se oli odottamaton yllätys ja toi kyllä pisteitä Kaakaopuulle. Suomessa kun yleensä kaikki aina maksaa, eikä mitään anneta vain lahjaksi. Kaiken lisäksi suklaat olivat juuri sitä, mitä Sofia olisi halunnutkin.

Parempaa kuin Fazer?

Kaakaot maistuivat meille oiken hyvin. Pähkinäsuklaani oli ihanan maksua ja sitä oli juuri sopiva pala. Mukavaa kun joku kahvila on erikoistanut kaakaoihin ja suklaaseen. Tottakai sieltä saa myös kahvia, teetä ja muuta purtavaa. Olimme sitä mieltä, että vitriinissä oli vähän liiankin laaja valikoima, esimerkiksi salaatit eivät välttämättä kuulu puotimaisen kahvilan valikoimaan.

Olisimme nauttineet yhteisesti hetkestämme vielä enemmän, jos Kaakaopuu olisi perustettu imagonsa mukaiseen tunnelmalliseen kulmakahvilaan, mutta näin asiakaskunta on varmasti laajempi kun ohikulkijoita on runsaasti ja monet ottavat kahvia mukaankin.

Mukavan kokemuksen jälkeen aiomme palata Kaakaopuuhun uudestaan varsinkin silloin, kun kaakaohammasta kolottaa. Valitettavan lopun kokemuksellemme sai vierailuni nettipankissani. Huomaan Kaakaopuun veloittaneen ostokseni minulta kahdesti. Täytyy käydä selvittämässä tilanne.